
Esitys & työpaja
Esitys “Salaisia asukkaita”
Kesto: 35 min
Ikäsuositus: 3-8v
Näyttämö: min. 2,5 x 2,5m
Tekniikka: Mukana pieneen tilaan soveltuva äänentoisto sekä auttava valaistus. Mahdollista käyttää myös paikan päällä olevaa äänentoistoa ja valaistusta (Musiikki muistitikulla)
Tarvitaan:
-Sähköä ja perusvalaistus
-Lapsille istumapaikat, joilla voi nousta seisomaan ja leikkiä
Satumetsässä kasvaa puu, jossa on kovin hiljaista. Puun asukkaat hääräävät kukin omissa oloissaan. Yksi ei kiireiltään ehdi tutustua naapureihinsa, toista taas jännittää, että tervehtii vahingossa väärin ja hänelle nauretaan. Kolmas ei tiedä, miten ystävystytään. Eräänä päivänä paikalle saapuu joukko lapsia, sekä hyvin utelias aikuinen. Puun salaiset asukkaat uskaltautuvat mönkimään ulos kodeistaan. Asukas toisensa perään esittäytyy, ja paljastuu, että jokaisella on supervoimia. Yksin eläessä supervoimat eivät pääse esiin, mutta kun rohkaistuu tutustumaan toisiin, supervoimista on iloa kaikille! Lopputuloksena on vuorovaikutteinen, leikkisä, tunnetaitojakin virittelevä esitys.
*Käsikirjoitus, laulujen sanat ja aika moni muukin asia: Veera Degerholm
*Musiikki: Valtteri Lipasti
*Satupuun toteutus: Rami Kiviniemi
*Mustekalat: Raija Rekola
Supervoimaa- työpaja
Kesto: 45 min
Ikäsuositus: 3-8v
Tila: Mahdollisuus liikkua (omalla paikalla) ja piirtää (onnistuu myös lattialla)
Tekniikka: Mukana pieneen tilaan soveltuva äänentoisto, sitä varten sähköä
Työpajan teemanan on supervoima, ja mitä kaikkea se kenellekin tarkoittaa. Supervoimat voivat liittyä niin huikeisiin mielikuvitus-seikkailuihin kuin tavallisiin arjen hetkiinkin. Teemaa lähestytään keskustellen, leikkien, mielikuvitusretkeillen sekä piirtäen.
Esityksen kertoja ja työpajan vetäjä näyttelijä, lastenkulttuurin ammattilainen Veera Degerholm
Sekä esityksen että työpajan ikäsuositus on viitteellinen, mukana on viihtynyt myös sekä nuorempia, että vanhempia osallistujia.
Referenssejä
Olen tehnyt esityksen ja työpajan alunperin Pirkkaset lastenkulttuurikuukauden kiertäväksi ohjelmistoksi, ja helmi-maaliskuussa 2022 matkustanut Satumetsä mukanani ympäri Pirkanmaata. Tältä kiertueelta sain mm. seuraavanlaista palautetta:
"Paras päivä ikinä"
"Tosi kiva tapahtuma ja Veeran esitys ja työpaja olivat huippuhyviä"
"Yleisö tykkäsi kovasti esityksestä ja monet jäivät juttelemaan Veeran kanssa esityksen jälkeen"
" Lapset osallistuivat innokkaasti ja kaikilla oli tosi kivaa"
"Tuleeko koskaan enää tällaista päivää"
❤❤❤❤❤❤
Myös minulla on ollut tosi kivaa. Esityksestä noin 80% on valmista tarinaa ja loput 20% tilaa sille, mitä lapset tuovat mukanaan. Näin yleisö pääsee mukaan luomaan esitystä ja ainutkertainen kohtaaminen esityksen tuoksinassa on mahdollista.
Koska pienimmillä ei useinkaan ole kokemusta esitykseen osallistumisesta, kerron aluksi myös mistä esitystilanteessa on kysymys, ja minkä äärellä olemme. Niin pääsemme kaikki samalle kartalle seikkailemaan😊
HINNASTO (Laskutus)
1x esitys 600e (alv 0%)
2x esitys 950e (alv 0%)
1x työpaja 350e (+ alv 24%)
2x työpaja 450 (+ alv 24%)
1 esitys + 1 työpaja 800e (+ työpajan alv 24%)
+Matkakulut kilometrikorvauksina
Hinnat ovat esimerkkejä, joiden pohjalta voidaan neuvotella kuhunkin tilanteeseen sopiva kokonaisuus. Esityksen ja työpajan pohjalta on mahdollista rakentaa myös toiveidesi mukainen esitys, esimerkiksi kevätjuhlan ohjelmaa.
Kysy lisää:
0503386639/Veera
